Sharleis -koirien kuulumisia vuonna 2009



Vaikea vuosi takana ja toiveissa kaikkea hyvää kasvateille ja
kasvattien omistajille sekä ystäville vuoteen 2010!

1.11.2009 Imatran agilitykisat

Tirri kisasi yhden radan Paulan Immosen ohjauksessa. Puomikontakteista lävähti 5+5, mutta muuten sujuvaa menoa luokan nopeimmalla ajalla. Kahdesti on pari vasta treenannut yhdessä.

Sharleis Mighty Mandy
2.3.2002 - 20.10.2009



Suurinta rakkautta on luopua kun on sen aika


17.10.2009 Sharleis tokoa Lahdessa

Kokoonnuttiin toko-päivän merkeissä Lahden Lyöttymäen kentälle.
Miinu Mäkelän opastuksella käytiin läpi tokon perusjuttuja ja ongelmia. Aloittelimme myös ruudun, ohjatun noudon ja tunnistusnoudon opettelua. Kiitos Miinulle neuvoista! Näitä toko-koulutuksia jatketaan ensi keväänä.
Kuvia toko-päivästä Sharleis-albumissa >>



11.10.2009 Imatran luonnetesti

Tirri luonnetestattiin Immolassa. Täpäkkä tyttö suoriutui testistä
yllättävän tasaisesti, loppusaldona +172p ja laukausvarma. Tuomareina Bengt Söderholm ja Tarja Matsuoi. Osa-aluepisteet tirrin omalla sivulla.



10.10.2009 Kokkolan pelastushakukoe

Dee (Secret Affair´s Devil In Disquise) suoritti pelastushakukokeen osiot hyväksytysti ja on nyt virallinen hälytyskoira. Hienoa Jaana ja Dee!

3.10.2009 Raision jälkikoe

Paso (Sharleis Brainy Bill) ensimmäisessä jälkikokeessaan.
Tottis 90p, esineruutu 30p... ja jäljellä harmittava epäonnistuminen.
Tuosta on kuitenkin enemmän kuin hyvä jatkaa ensi kauteen!

3.10.2009 Taipalsaaren jälkikoe

Tintin tyttären Viivin (Secret Affair´s Dare To Dream) hyvä kisavire
jatkui voittajaluokan 2-tuloksella 263p JK3 Taipalsaaren jälkikokeessa.
Hienoa työtä tällä kaudella, koulari joka luokasta. Onnittelut Katjalle!

26.9.2009 Lempäälän luonnetesti

Paso (Sharleis Brainy Bill) luonnetestattiin Lempäälässä. Tuomareina
Katri Leikola ja Irene Puputti. Paso oli koko testin oma itsensä saaden lopputuloksen +204p ja laukausvarma. Osa-aluepisteet Pason sivulla.

19.9.2009 terveystuloksia

Sharleis Boom Bertha: cea-vapaa, lonkat A/A, kyynärät 0/0


Sharleis Texas Theresa
18.3.1996 - 7.9.2009



Kun mummot kuolevat,
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää.

Joistakin mummoista tulee puita
ja ne humisevat
lastensa ja lastenlastensa yllä,
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa lumimajaksi heidän ylleen.



30.8.2009 Raision BH-koe

Paso (Sharleis Brainy Bill) suoritti hyväksytyn BH-kokeen Raisiossa.
Hienosti tehty Päivi ja Paso ja onnea kisauralle!



29.8.2009 Kouvolan agilitykisat

Tehtiin tirrin kanssa kaksi aika toivotonta hyllyrataa Kouvolan kisoissa.
Ei vaan ohjaus toimi ja koirakin kuumuu liikaa. Ratavideot nähtävissä täällä.


15.8.2009 Joensuun näyttely

Sharleis Big Ben avo ERI2, PU3, Sharleis Boom Bertha avo EH3
(tuomarina Helinä Jûrgens-Simberg, Viro)

Benin ja Pason sijoituksista Joensuussa ja Turussa ollaan kyllä
hyvin ylpeitä, terveisiä vaan Retu-iskälle ja Ingalle! ;)

9.8.2009 Turun koiranäyttely

Sharleis Brainy Bill avo ERI1, PU4, varasert (Pason toinen näyttely)
Sharleis Boom Bertha avo ERI1 (tuomarina Igor Selimovic, Kroatia)




Sharleis Brainy Bill, Boom Bertha ja Mette-mamma, Sharleis Mighty Mandy

4.8.2009 Anjalankosken JÄLKIKOE

Tirri teki sen! Ensimmäisestä jälkikokeesta kelpo 2-tulos 241p ja JK1!
Lähti janalta vähän epävarmasti (-4p) mutta jäljesti varmasti nostaen kaikki kepit. Esineruutu oli pikkukoiralle liian vaikea, sieltä nolla. Tottis paikoitellen erinomaista, mutta metrin este jäi yllättäen suorittamatta. Keskeneräisistä osioista huolimatta tirri suoriutui kokeesta noinkin hyvin, hieno likka! :D

Ha, osasinpas tuumaa tirri-tättärä, JK1

25.7.2009 Kouvolan agility-kisat

Tirri taas kisaamassa: hyppyradalla tippui viimeinen rima ja agiradalla
pari rimaa + kontaktivirhe. Hieno fiilis jäi kuitenkin, sijoitukset 4. ja 5.
36 koiran joukossa ei ole ollenkaan hassummin näillä treenikerroilla.

18.7.2009 Lammin ryhmänäyttely ja maastotreenit

Sharleis Dynaste Daven debyytti näyttelykehässä: jun H
Sharleis Boom Bertha avo ERI3 (tuomarina Alar Müürisepp)

Näyttelyn jälkeen otettiin pientä metsätreeniä Lahden Messilässä.
Kuvia molemmista tapahtumista
>>



Dave jäljestää

11.-12.7.2009 Maaningan agility-kisat

Kesäreissu Maaningalle. Mitäs sitä turhia treenaamaan, yli puolen vuoden agilitytauon jälkeen pari hyppytreeniä ja eikun kisaamaan! Tirri meni vallan mainiosti tekemällä kaksi vauhdikasta 5-rataa. Toiset 2 ohjaaja tupeksi.
Kisaradat albumissa VIDEOT >>

7.7.2009 Imatran toko-koe

Tirrille tokosta kolmas ALO-ykkönen 171p ja TK1. Tokot ovat nyt meidän osalta tässä, lajiin palataan muutaman vuoden kuluttua jos siltä tuntuu.


kuvassa Pomo, Tirri ja Riimi

4.7.2009 Mikkelin jälkikoe

Sharleis Tennessee Tedin tytär, Deen pentuesisar Secret Affair´s Dare To Dream teki Mikkelissä jälkituloksen 244p II JK1. Onnittelut Katja ja Viivi!

16.6.2009 Imatran toko-koe

Tirrin neljäs toko. Johtuiko koiran valeraskaudesta, vesisateesta vai mistä, mutta maahanmeno jäi puolitiehen. Tästä nollasta johtuen 157p ja 2-tulos. Yllättävän vaikeaa saada tirrin kanssa kaikki liikkeet onnistumaan.

24.5.2009 näyttelytuloksia

Juuan ryhmis: Sharleis Big Ben avo EH2 (tuomarina Raija Tammelin)
Helsingin sivuerkkari: Sharleis Diamond Dolly jun EH (Gwen Beaden, eng)


Dolly erkkarissa - kuva©Tuuli Pikkarainen

23.5.2009 Lohtajan 3-luokan jälkikoe

Deen (Secret Affair´s Devil In Disquise) ja Jaanan hieno kisavire jatkui
toisella voi-luokan 1-tuloksella 279p! Maastosta komiasti täydet 200p.
Mahtavaa työtä, onnittelut taas sinne Marinkaisiin!


kuva©Tiina Kankaapää

23.5.2009 Imatran toko-koe

Tirrin kolmas toko. Nyt oli tarkkaa tekemistä ilman turhia haukkumisia,
mutta harmikseni tirri nousi paikallaolon viime sekunneilla seisomaan.
Siitä -30p ja jäätiin 2-tulokseen 154p. Lisää tokoista täältä >>

21.5.2009 Imatran toko-koe

Tirrille toisesta alokas-luokan tokosta 160,5p ja 1-tulos.
Ei isoja virheitä, mutta koiran ajoittainen ääntely häiritsi kovasti tuomaria.



19.5.2009 B-pentue 3 vuotta!

Railakkaat Onnittelut B-pentueen pojille 3-vuotissynttäreiden johdosta!
Siskolikka aikoo juhlan kunniaksi treenata vaikka pallonpeluuta.

16.5.2009 Varkauden näyttely

Tirri pitkästä aikaa missikisoissa, avo EH4 (Paula Heikkinen-Lehkonen).
Väri se on tämänkin paimenkoirarodun tärkeimpiä ominaisuuksia...

10.5.2009 Vantaan möllitoko

Dave (Sharleis Dynaste Dave) ja Tuuli hakivat kisatuntumaa epävirallisen tokon nakkiluokasta ja hyvin meni. Rohkeasti vaan uusiin koitoksiin!

10.5.2009 Anjalankosken BH-koe

Tirri (Sharleis Boom Bertha) suoritti hyväksytyn BH-kokeen Anjalankoskella.
Tottis meni nätisti eikä kaupunkiosuudellakaan tullut huomauttamisia.


9.5.2009 Lohtajan 3-luokan jälkikoe

D-pentueen emä ja Tintin tytär Dee (Secret Affair´s Devil In Disquise) teki komean 1-tuloksen voi-luokan jälkikokeessa (78/192/270 JK3 3.sija).
Onnea Jaana! Samalla lähti Deen kva-kello tikittämään...


kuva©Tiina Kankaapää
9.5.2009 Imatran Speed Race

B-pentueen Narri (Sharleis Basic Ace) ja tirri starttasivat Imatralla koirien vauhtikisassa, Speed Racessa. Ihan ei palkintosijoille ehditty, mutta Narri antoikin vielä kokemattomuuttaan muille tasoitusta.



2.-3.5.2009 Sharleis leiri Marinkaisissa

Toukokuun alussa pidettiin ensimmäinen oma Sharleis-leiri Marinkaisissa, Jaanan kotikunnailla. Mukana 2/3 kasvateista joista valtaosa Deen nuorta polvea joten menoa ja vauhtia siis riitti.

Lauantain ohjelmassa oli pk-koulutusta Veijo Kinnusen opastamana.
Päivä aloitettiin kontaktitreeneillä ja ryhmäliikkeillä, iltapäivällä tehtiin makkararuutuja, peltojälkiä ja pudotetun esineen noutamista. Iltalenkki käveltiin Ohtakarin upeilla hiekkarannoilla.


Sharleis koirat rivistössä Lohtajan Pahojen tottiskentällä.


Leirin tyttöset, 13v Lyyti ja 1v Dolly tutustuvat.

Sunnuntaina hevos-koirahieroja Jaana Nikulainen piti luennon koiran lihashuollosta Bartin toimiessa tyytyväisenä esimerkkipotilaana.
Leirikuvia löytyy lisää Sharleis albumista >>

Suuret kiitokset Jaanalle ja Päivikille kaikista leirijärjestelyistä.
Kouluttajat olivat erinomaisia ja antoivat paljon ajattelemisen aihetta.
Ensi vuonna uusiksi!

28.3.2009 D-pentue 1 vuotta!

Deekkosille (Deen ja Brainin pennuille) tuli tänään 1.ikävuosi täyteen!
Railakkaat onnittelut Dan, Dave, Dicki, Hemmo, Doris ja Dolly!


18.3.2009 Lyyti 13 vuotta!

Lyyti (Sharleis Texas Theresa) täyttää tänään komiat 13 vuotta.
Maailman kiltein ja viisain mummokoira tahtoi juhlan kunniaksi hirveesti herkkuja ja paljon paijauksia. Lyyti on vielä hyvässä kunnossa ja liikkuu normaalit päivälenkit. Mitään varsinaisia vaivoja ei ole, mitä nyt kuulo heikkenee ja aina on masussa ruokavajetta...


2.3.2009 M-pentue 7 vuotta!

Kovasti onnea ja paijauksia Ruutille, Metelle ja Maikille,
Lyytin rakkaille lapsukaisille! Mette ja Maikki ovat jo siirtyneet varhaiseläkkeelle ikävien tapaturmien ja sairauksien takia.

1.1.2009 uudet kujeet

Uudenvuoden kunniaksi avattiin meille oma keskustelufoorumi!

Hyvässä suunnitteluvaiheessa on myös Sharleis-leiri joka pidetään toukokuussa Marinkaisissa. Ja kaikilla on tietysti hienot tavoitteet ja kisakalenterit valmiina uutta kautta ajatellen. ;)


Jälkipellot ovat kyllä tirrin mielestä ihan pilalla...